Lehtijutut

Hyvin kirjoitettu on kunnolla ajateltu

Opettaja-lehden toimittajana saan tehdä sormiharjoituksia kielen kanssa jokaisena työpäivänä, ja kertoa ammatista, jota pidän todella tärkeänä. Kun saan haastattelusta yhden uuden oivalluksen ja rakennan jutun sen ympärille, syntyy hyvää jälkeä.

Toimittajana olen uutishaukan vastakohta. Sen sijaan, että metsästäisin jotain uutta ja ennenkuulumatonta, haluan saada arjen tavalliset tarinat hehkumaan kielen avulla niin, että ne muuttuvat inhimillisen todellisuuden merkityksellisiksi yksityiskohdiksi.

Opettaja –lehdessä ominta alaani ovat sarjat. Vuonna 2010 voitin opettajien innovaatioista kertovalla juttusarjallani 1. palkinnon innovaatiojournalismin kilpailussa, jonka tuomaroi Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila. Sain tuoda esiin opettajia, jotka olivat intohimoisesti kehittäneet ja toteuttaneet ideoitaan vuosien ajan.

Vuonna 2015 julkaistiin kymmenosaisen Kasvatusajattelija –sarja. Opiskelin pääaineenani filosofiaa, joka tarkoittaa viisauden rakastamista. Haastatteluissa oli hienoa viipyillä viisaiden ajatusten äärellä.